Tuomas Thompson uskoi viiteen Tiibetiläiseen riittiin. Ei ihmisen ole pakko edes vanheta sillä tavalla kuin totutusti asennemuokkauksella määritellään. Vanheneminen ja sairaus eivät kuulu sisäiseen olemukseen, ne tulevat aina ulkopäin. Periaatteessa voi olla terve alusta loppuun, tai terve siitä hetkestä lähtien, kun alkaa ymmärtää tosiasiat.

Peiliin katsominen ei ole mikään vitsi sekään. Silläkin on parantava vaikutus. Tärkeintä on että sanoo itselleen: hyväksyn sinut sellaisena kuin olet. Kun tarpeeksi usein sen sanoo, niin lopulta käy juuri niin kuin sanoo.

Tuomas oli lukenut käyttöön ottamansa harjoituksen kirjasta "Muuta ajatuksesi, muuta elämäsi", kirjoittanut Louise L. Hay. Tässä lainaus mainitusta kirjasta:

" Seuraavaksi pyydän potilastani ottamaan pienen peilin, katsomaan itseään silmiin, sanomaan nimensä sekä seuraavat sanat: Rakastan ja arvostan sinua sellaisena kuin olet.

Tämä on monille uskomattoman vaikeaa. Vain harvoin kukaan suhtautuu tähän harjoitukseen tyynesti, puhumattakaan että nauttisi siitä. Jotkut itkevät tai ovat purskahtamaisillaan itkuun, toiset kiukustuvat, toiset vähättelevät piirteitään tai ominaisuuksiaan, toiset kieltäytyvät tyystin koko harjoituksesta. Kerran eräs potilaani heitti peilin seinään ja oli lähteä karkuun. Kesti kuukausia, ennen kuin hän sai itsensä kootuksi ja katsotuksi peiliin"

Mutta kaikki oli tietenkin juuri niin vaikeaa ja vaativaa kuin kirjassa sanottiin.
Tuomakselle peiliin katsominen oli ollut aina erittäin vastenmielistä, mutta juuri siksi hän ymmärsi tarvitsevansa peiliharjoitusta.

Jollekin juomarillekin saattaa olla hyötyä siitä että hän katsoo kapakan vessassa peiliin. Hän voi todella nähdä itsensä ja pelkästään se voi aiheuttaa havahtumisen.

Tuomas puhui tästä peiliharjoituksesta eläkkeellä olevalle ystävälleen Pietari Wallinille Tämä vastasi tuntevansa muutamia "peili-Elviksiä", jotka nauttivat suuresti katsoessaan itseään peilistä. He viihtyvät peilin ääressä kauan.

Vastaukseksi Tuomas selitti, että peiliin katsomisen tarkoitus ei ole ihailla itseään, vaan hyväksyä itsensä mahdollisista virheistä huolimatta. Ei tarvitse koko ajan olla huolissaan siitä, miltä näyttää. Pitäisi kelvata vaikka tukka on sekaisin, vaikka ei ole meikkiä, vaikka ei ole kaunis, vaan sellainen kuin on. Siis on katseltava hyväksyen sitä, mikä peilistä näkyy: ihminen, kenties läski, harvahammas, ohuthuuli, pottunenä, tihrusilmä tms. Aina kelpaa! Ei tarvitse olla kaunis ja lihaksikas! Saa olla vaikka, kuten Tuomas itse, Simeoni – liuhuparta. Ei se haittaa. Ulkoisilla seikoilla ei pitäisi olla mitään merkitystä. Se on hyväksyvän peiliin katsomisen tarkoitus.

Tuomaksesta tuntui että hän oli elänyt jo ikuisuuden yksin, joka tapauksessa yli viisi vuotta. Alkuun oli vaikeaa, varsinkin kun naisystävä johon hän yritti tukeutua, sanoi että Tuomas on lievästi ilmaistuna lähinnä pölvästi. Onpas siinä paha ihminen, Tuomas ajatteli. Eikä Tuomas tiedä vieläkään oliko se harkittu lausunto naisystävältä, mutta ainakin Tuomas uskoi viisastuneensa sen suoraan sanomisen ansiosta.

Tuomas koki että raskasta on luopua tietenkin jostakin, jos joku on vaikka vain himon kohde tai vastaava.

Jos haluaa jotakin hinnalla millä hyvänsä, vai haluaako todella, vai onko se riippuvuutta.

Tinkimätön, mutta oikeamielinen asenne sulkee ihmissuhteita? Mutta ovatko ne välttämättä todellisia keskinäiseen vilpittömyyteen ja arvonantoon pohjaavia ihmissuhteita? Tuomaksesta oli aina joku nainen pitänyt huolta. Ensin huolehti äiti sitten avovaimo. Kun Tuomas erosi avovaimosta, hän haeskeli taas uutta äitiä itselleen. Onneksi hän ei löytänyt sellaista ja sai olla yksin. Hän oppi itsenäisyyttä aika tavalla. Loppujen lopuksi hänestä tuli enempi mies kuin moni karpaasina itseään pitävä.

Tuomas on  yksinäinen skoopari ja inkkari samassa persoonassa. Satulalaukussa on kuivattua lihaa. Hän panee teltan pystyyn ja istuu nuotiolla. Nukkuu luonnon helmassa maadoittuneena maata vasten. Ei pelkää kalkkarokäärmeitä eikä kojootin ulvontaa.