Tuomas Thompson pääsi ylioppilaaksi. Hän sai tietää tulokset 18.11. Heti seuraavana päivänä eli lauantaina Tuomas kävi ostamassa valkolakin Sellon Prismasta. Hänellä oli mukana Espoolaisista kirjailijoista Riitta Aalto. Riitta antoi pukeutumisohjeita ylioppilasjuhlaan, mutta Tuomas oli sitä mieltä että niitä ei tarvita. Riitta sanoi tulevansa mielellään juhlaan mukaan.
    Tapiolan lausuntakerhoon Tuomas vei kermakakun 26.11. Siellä hänelle lausuttiin runo ja nostettiin sampanjamaljaa. Hän sai myös pienen ruusun Marketalta, mutta se unohtui ilmoitustaululle roikkumaan. No, tärkeintä oli kukan antamisen ja vastaanottamisen ilo.
    Tuomas tunsi olevansa vähän niin kuin viimein lukemaan oppinut Jukolan Jussi, vanttera voimapussi. Hän ei ollut kauheasti ottanut huomioon sellaista tilannetta, että pitää mennä sinne yo-juhlaan lakitettavaksi nuorten joukkoon, mutta sekin kuuluu tietysti asiaan.
    Ylioppilasjuhla oli 2.12. kello 17:00 Pohjois-Tapiolan lukiossa, Sepontie 2, koska vanha  Tapiolan koulu on remontissa. Tämä lakituskoulu, entinen Pohjois-tapiolan yhteiskoulu on íhme ja kumma ikään kuin Tuomas Thompsonin kotinurkilla. Hän asui nimittäin elämänsä ensimmäiset 10 vuotta Koivu-Mankkaalla alle 500 metrin päässä siitä koulusta. Kansalaiskoulua Tuomas oli käynyt kaksi vuotta vuosikymmeniä sitten sen koulun naapurissa. Koulunsa Tuomas aloitti kuitenkin Mankkaan kansakoulussa. Sieltä pääsi eräskin luokka toveri, Eerikki, neljänneltä luokalta oppikouluun ja juuri tuohon Pohjois-Tapiolan yhteiskouluun. Sitten Tuomas ja Eerikki olivat toisinaan samassa metsässä tupakalla välitunnilla, vaikka kävivät eri koulua.
    Tuomas odotti että joitakin vieraita olisi tullut häntäkin katsomaan, mutta häneltä ei juhlassa ollut ketään sukulaista, kumppania tai ystävää. Hänen veljensäkin, Ramses Thompson väitti olevansa flunssassa, eikä voinut tulla. Itsensä vuoksihan asiat tehdään eikä niinkään muille malliksi, Tuomas mietiskeli. Valokuvaaja Johannes Kärkinen lupasi tulla ottamaan hänestä ylioppilaskuvan.
    Tuomaksella oli hieno tumman sininen silkkipuku, Intiassa räätälin mittojen mukaan tekemä. Liivi puristi kun puvun teosta oli kohta kymmenen vuotta. Harmaa solmio oli siisti, Pukeutumisessa ei varmaan ollut mitään moittimista. Lakki todistu ja ruusu haettiin lavalta. Portaat vähän jännittivät, mutta kaikki meni hyvin. Nuoret soittajat ja laulajat esittivät korkeatasoista musiikkia. Rehtori piti puheen ja opiskelijoiden edustaja myös. Juhla kesti noin tunnin. Sen jälkeen Tuomas käveli samaa reittiä takaisin kuin tulikin. Entisen kotipaikan ohi, josta hänen mieleensä tulvi hyvin monenlaisia muistoja. Hän tervehti vanhoja pihakoivuja, jotka olivat kasvaneet tietysti hyvin suuriksi.
    Silloin kun Tuomas oli10-vuotias (50 vuotta sitten), ei ollut peruskoulua, ja oppikoulu maksoi paljon, ellei päässyt vapaaoppilaaksi. Hänen vanhempansa erosivat juuri sinä vuonna, kun hän olisi voinut siirtyä oppikouluun. Yksinhuoltaja äidillä ei ollut varaa kustantaa kahden pojan opintoja, eikä Tuomas muka ollut koulumenestykseltään niin erinomainen että hänet olisi välttämättä pitänyt panna oppikouluun, mutta hän oli jo silloin fiksu, vaikka sitä ei haluttu ymmärtää.
    Tuomas aloitti opiskelun aikuislukiossa vuonna 2005, kun olin sairastunut masennukseen. Hän oli muutaman kuukauden sairaslomalla, mutta väsyi toimettomuuteen ja palasi töihin. Jotain muuta piti keksiä kuin pillerit. Terapiaan oli vaikea päästä, niin Tuomas ymmärsi jatkaa lähes kaksikymmentä vuotta sitten kesken jäänyttä iltaopiskelua. Välillä hän sairasti imusolmukesyöpää.Se vaikeutti opiskelua, mutta samalla helpotti: hän sai olla töistä pois melkein vuoden.
    Sairaus myös muutti Tuomasta ja hänen asenteitaan jonkin verran. Nyt hänelle oikeastaan riittää että on elossa, "saavutukset" eivät ole välttämättömiä. Silti hän aikoo jatkaa, mutta ei vielä tiedä miten.  Opiskelussa toiset aineet olivat helpompia ja toiset vaikeampia. Hän arveli jatko-opiskelun keskittyvän niihin jotka olivat vaikeampia: ehkä kielet ja matematiikka.
    Ja tietysti henkisiä asioita hän opiskelee kuten ennenkin ja kaikkea mikä kiinnostaa.
    Vaikeus on usein vaan ajan ja energian puutetta. Jospa sitä saisi jostain lisää.